Matka Zimbabween
Lokakuun 17. päivä matkaan lähti iloinen joukko monenikäisiä reissaajia. Päämäärämme oli Zimbabwen pääkaupunki Harare. Olimme odottaneet tätä hetkeä jo puoli vuotta ja nyt se oli totta. Edessä olisi kaksi viikkoa eteläisellä pallonpuoliskolla, Afrikassa.
Matkallamme opimme tuntemaan uusia, erilaisia ihmisiä, opimme tuntemaan afrikkalaista kulttuuria ja afrikkalaisia tapoja. Katsoimme leijonaa silmästä silmään ja näimme henkeä salpaavat Victorian putoukset. Annoimme omastamme köyhille, ja kodittomille. Otimme orpolapsia syliimme ja välitimme. Näimme kuinka lapsen ruumis kannettiin orpokodista ulos ja tunsimme kuinka lähipiirimme kärsi elämän kauheuksista. Opimme näkemään mitä elämä on maassa, jossa pieni leipäpalanenkin laitetaan talteen huomisen varalle. Tajusimme kuinka onnellisia ja kuinka etuoikeutetussa asemassa me täällä Suomessa saamme olla. Kunpa vain me kaikki ymmärtäisimme sen ja oppisimme arvostamaan elämää samalla tavalla kuin nämä tapaamamme ihmiset.
Matka oli uskomaton ja opettavainen. Lähtisin milloin vain uudestaan. Lämpimiä terveisiä Afrikasta.

Anni Pelkonen 2C



PÄIVÄKIRJA

Matkamme Zimbabween alkoi Helsinki-Vantaan lentokentältä perjantaina 17.10.03 kello 16.50. Silloin koneemme nousi siivilleen ja suuntasi matkan kohti Amsterdamia, joka oi ensimmäinen välilaskupaikkamme. Puolen vuoden ajan oli matkaa suunniteltu ja nyt siitä tuli totta, matkalle lähti kymmenpäinen joukko hurjia seikkailijoita! Ryhmämme koostui kahdesta opettajasta Sisko ja Birgit, viidestä päivälukion opiskelijasta Andreas (joukon ainut poika), Anni U., Anniina, Noora ja Anni P. ja kolmesta iltalukion opiskelijasta Heidi, Johanna ja Piia. Olimme aika sekainen sakki mutta kaikkia meitä yhdisti tämä matka Zimbabween.
Ensimmäinen lento sujui kuin siivillä ja tuota pikaa olimmekin Amsterdamissa. Odottelimme kentällä parisen tuntia ennen kuin pääsimme seuraavaan koneeseen joka veisi meidät Keniaan, Nairobiin. Edessä olisi siis pitkä ja tylsistyttävä lento. Koneenpenkit oli epämukavat ja en saanut nukutuksi lennon aikana yhtään. Aamulla viiden ja kuuden välillä olimme perillä Nairobissa jossa odottelisimme kuusi tuntia seuraavaa lentoa. Yritimme nukkua ja tappaa aikaa, joka tuntui kuluvan liian hitaasti…emme malttaneet odottaa milloin pääsisimme Harareen. Ihanaa viimeinen lento ja sitten syömään ja suihkuun. Olo oli kuin roskiksesta nousseella rotalla kun vihdoin saavuimme Harareen. Menomatka kesti yhteensä jotakin 22 tuntia ja voi luoja että en oo koskaan ollu niin väsyny mitä sillon olin! Kaikin puolin matka meni ihan hyvin eikä suurempia kommelluksia sattunut.
HARARE, ensivaikutelma...hmm..."kato Noora, liiloja puita" ja sitten "voi paska kohta sataa vettä"! No ei, oli ihanaa kun pääsi koneesta ulos ja lämmin ilmavirta pölähti kasvoille. Meidän harmiksemme edessä oli kuitenkin sään puolesta kehno viikko. Kokonaiseen viikkoon ei paistanut aurinko, mutta sehän ei meitä lannistanut. Lentokentältä ajoimme lodgelle (majapaikka jossa olimme) ja isäntänämme/emäntänämme oli yhden pojista, Williamin äiti. Saimme todella miellyttävän ja sydämellisen vastaanoton ja tunsimme olomme jo paljon pirteimmiksi. Amai (äiti) oli aivan jotain huippua, hän toivotti meidät tervetulleiksi ja sanoi "minun koti on myös teidän koti" ja että "te olette minulle kuin omia lapsia", siis olisiko kauniimmin vielä voinut sanoa? Illalla "kotiin" kerääntyi kaikkien poikien (William, Ellison, Munya ja Nyasha) perheet, ystävät ja myös tietenkin Athanas (alias etana, koulun opettaja) perheineen. Ruokaa oli valtavasti ja me söimme itsemme kylläisiksi. Ruoka oli vähän outoa mutta kyllä siihen tottui viikon kuluessa. Kaikin puolin majapaikkamme oli ihanteellinen ja tunsimme olomme kotoisaksi siellä.
Sunnuntai 19.10. Huomenta, ihanaa sai nukkua kunnon sängyssä kunnon yö unet.Tänään olisi vuorossa Lion & Cheetah park, Balancing rocks ja Snake park. MAHTAVAA!! Kaikista parasta oli, kun saimme silittää leijonan pentuja…ne oli ihania! Pennut kuitenkin innostuivat vähän likaa ja yrittivät purra Annia, mutta onneksi pahemmilta vammoilta vältyttiin. Illalla söimme hyvää ruokaa ja menimme aikaisin nukkumaan, sillä olimme tosi väsyneitä.
Maanantai 20.10. Eka vierailumme Prince Edward Schooliin...WOW! Meijän koulu on ihan mitätön lafka siihen verrattuna. siellä oli suunnilleen joka aineelle oma rakennus ja muutenkin se ympäristö ja kaikki. Huomaa kyllä, että siinä koulussa on rikkaiden lapset. Kiersimme eri luokissa ja ihailimme koulu aluetta joka oli aivan mahtava. Teimme myös pika visiitin kaupungille mutta ei löytynyt mitään sen erikoisempaa. Totesimme vain että kaikki on ihan älyttömän halpaa.
Tiistai 21.10. Vierailimme kahdessa eri orpokodissa ja tapasimme siellä pieniä ja viattomia lapsia joista suurimman osan kohtalo on AIDS. Ensimmäinen paikka jossa kävimme oli AIDS:iin kuolevien saattokoti ja kun saavuimme tänne näimme kuinka lapsen ruumis kannettiin ulos. Toinen orpokoti jossa kävimme vaikutti aivan tavalliselta lastentarhalta sillä erolla kuitenkin, että sieltä ei äiti tai isä tullut hakemaa pois päivän päätteeksi, vaan nämä lapset todella asuvat siellä. Sydäntä riistävää on katsoa lasta, joka on kuuro ja mykkä ja tulee kuolemaan aidsiin ennen kuin täyttä kaksi vuotta. Sitä rupeaa vain miettimään että onko jumala hyvä vai paha kun kerran antaa viattomien lapsien kärsiä tällä tavalla? SAIRASTA sanon minä. Vaikka nämä lapset tiesivät kohtalonsa ja tiesivät myös sen että äiti ja isi on taivaassa ei se näkynyt heistä. Päinvastoin suunnaton riemu valtasi lasten mielet kun astuimme sisään huoneeseen, annoimme lapsille vaatteita ja leluja ja leikimme heidän kanssaan.
Keskiviikko 22.10. Näytelmämme koululla oli aivan valtava menestys. Yleisö hurrasi ja pyysi nimmareita esityksen jälkeen…olimme suuria tähtiä. Kävimme myös ostoksilla ja sitten tultiin lodgelle. Syötiin vähän jotain ja sitten lähettiin paikalliseen baariin, pojat ei ikävä kyllä saanu tulla mukaan mutta oli meillä hauskaa tyttöporukallakin…niin ja tietenkin Andreas oli kuin yksi meistä tytöistä. Harmi vaan ku koko viikon on ollu huono sää ja satanu vettä melkein joka päivä.
Torstai 23.10. Tänään piti käydä ostoksilla mutta rahojen kanssa oli jotain ongelmia joten ei shoppailusta tullu oikein mitään. Illalla käytiin vielä Maija- Liisan luona ilta kahvilla. Huomenna on pitkä ja hikinen matka edessä, lähdemme nimittäin Victoria Fallsille.
Perjantai ja lauantai 24.-25.10. Kello soi aikaisin ja me olemme ennen kukonlaulua valmiita, mutta mitä missä bussi on? Eikä se on taas myöhässä…kuten aina. Matkaan päästiin vasta melkein kolme tuntia myöhässä. Ja tietenkin meidän tuurilla juuri silloin kun me istumme autoon alkaa aurinko paistaa. Koko muun ajan oli siis satanut vettä mutta sitten kun meillä on edessä 900 kilometrin automatka alkaa aurinko paistaa. Kekseliäimmät auringonpalvojat avasivat suuret bussin ikkunat ja ottivat aurinkoa bussimatkan ajan.Kun vihdoin pääsimme Victoria Fallsin lodgelle oli ulkona jo säkkipimeää. Meitä väsytti älyttömästi, joten ei kun nukkumaan vaan. Aamulla herätessämme teimme heti pika kierroksen takapihalla ja Zambesi-joen rannassa…nähtiinpä ihan virtahepokin ja Munya väitti nähneensä krokotiilin poikasen. Oli siellä kirahvitkin tepastelleet yönaikana mutta me näimme vain jäljet. No niin Victoria Falls ihan uskomatonta, sitä näkyä ei voi edes sanoin kuvailla. Uskomaton pauhu ja kosteus saavutti meidät vaikka emme olleet edes vielä putouksien äärellä. Joidenkin hurjapäiden oli tarkoitus mennä hyppäämään benji-hyppy mutta viimehetkellä taisi tulla pupu pöksyyn, väittävät että oli muka liian kallis. Koko reissun mahtavin näky oli kuitenkin vielä edessä. kun illala tulimme takaisin Victoria Fallsin lodgelle kohtasi meidät suuri yllätys. Kolme villinorsua tepasteli rauhallisesti lodgelle vievällä tiellä. Lodgemmehan oli siis luonnonpuisto alueella. Seuraavaksi vuorossa oli uimareissu, grill-partyt ja lopuksi vielä klubille. Kuulostaa hyvältä ja loppujenlopuksi olikin ihan kivaa…tuli ainakin tietoon että afrikkalainen mies/poika ei osaa laittaa ruokaa!! Heh heh hee..
Sunnuntai 26.10. Kello on puoli neljä aamulla kun kello soi ja neljältä on tarkoitus lähteä matkaan. Kello on viistoista yli neljä mutta bussia ei näy…eikä se on taas myöhässä. Onneksi kuitenkin Birgit voitti itsensä ja marssi pelottavan metsän läpi poikien mökille jossa myös kuljettaja ja etana nukkuivat, repi nämä ylös sängyistä ja matkaan päästiin vihdoin melkein kuitenkin kaksi tuntia myöhässä. Suuntasimme kohti Hwangen national parkia jossa meidän oli määrä nähdä leijonia, virtahepoja ja kirahveja mutta näimme vain kuivaa metsää, pari seepraa ja kuusi tuntia safari rallia,
kunnes lopulta luovutimme ja lähdimme jatkamaan matkaa. Vaikka kaikenlaisia kommelluksia meille oli jo sattunut oli pahin vasta edessä. Ensiksi palloilimme Bulawayossa ja etsimme bensaa ja sitten kun bensaa löytyi ja matkaan päästiin puhkesi meidän spuge-bussista rengas…PERKELE!! Olimme keskellä ei mitään, kännyköissä ei ollut kenttää ja oli säkkipimeää. Luojan kiitos takana oli molemmilla puolilla kaksi rengasta ja toiselle puolelle oli uusittu ennen matkaa toinen rengas joten pystyimme jatkamaan matkaa lähimmälle huoltamolle elättäen toivoa että sieltä löytyisi meille vararengas. EI voi olla totta, me joudutaan ajamaan Harareen asti yhdellä renkaalla sillä uutta rengasta ei löytynyt. Pääsimme vihdoin perille kello kolmen aikaan yöllä.
Maanantain 27.10. Vierailimme tänään maaseutu koulussa ja kävimme myös tutustumassa suomalaisen miehen Seppo Ainamon hyväntekeväisyys ohjelmaan/projektiin köyhien lapsien parissa. Hän rahoittaa köyhien lapsien koulunkäyntiä ja muutenkin auttaa heidän elämää monin tavoin. Kävimme kiertämässä slummialueella ja näimme sen toisen puolen Afrikasta, puolen joka järkyttää ja pistää miettimään asioita. On kauheaa ajatella että jotkut ihmiset todella elävät sellaisissa oloissa, talon rähjöissä joissa lattiana on vain maa ja kattona jokin muovi-pressu ja joissa rotat käyvät syömässä vaatteet hajalle.
Tiistai 28.10. Tänään olisi tarkoitus lähteä vierailulle Calvinin kotiin Chinoyhin ja käydä katsomassa Chinoycavesejä. Ensiksi mennään kuitenkin ostoksille tuhlaamaan näitä miljoonia! (illalla) Vaude ei voi muuta sanoo. Ne cavesit oli aivan mahtavat, jotain ihan uskomattoman kaunista! Vesi joka siellä alhaalla luolassa oli, oli aivan laguunin sinistä ja se tunnelma mikä siellä vallitsi…sitä ei voi sanoin kuvailla!
Kun cavesit oli katsastettu olikin meitä odottamassa iloinen väkijoukko Calvinin kotona. Meidät otettiin juhlallisesti vastaan, paikallinen bändi soitti musiikkia, tanssijat esittivät afrikkalaisia tansseja ja me kilistimme laseja. Tunnelma oli huipussaan!! Ruokaa ja juomaa oli yllin kyllin ja kaikki olivat kovin ystävällisiä. Kaikista hauskinta oli nähdä että kuinka moni ihminen oli kutsuttu mukaan juhlimaan: perhe, sukulaiset, ystävät ja naapurit. Ilta meni nopeasti syöden, juoden ja juhlien joskus on kuitenkin lähdettävä kotiin. Paluumatka Harareen sujui nopeasti ja tuota pikaa olimmekin jo nukkumassa.
Keskiviikko 29.10. Toisiksi viimeinen päivä ja tänään mennään shoppailemaan. Illalla meillä on sitten juhlat. Mahtavaa, mä löysin neljät kengät, paidan ja hameen. Nyt mennään juhlimaan, vaikka kyllä näyttäisi vähän siltä että ei ole hirveen hauskat juhlat tulossa…(illalla) Ennustus kävi toteen, ilta sai tosi ikävän päätteen. Isäntäperheemme 16-vuotias tyttö oli raiskattu ja hän oli kahdeksannella kuulla raskaana kunnes sai keskenmenon sinä iltana. On kauheaa ajatella että ihan oikeasti sellaisia kauheuksia sattuu joka päivä tässä ja nyt. Tyttö syytti ja syyttää vieläkin itseään tapahtuneesta, sillä siellä maassa tällainen asia on häpeä ja omavika! Vielä kauheampaa on että nyt pelätään tytön saaneen raiskaajalta hiv:in. Järkyttävää!
Torstai 30.10. Tänään on vika päivä ja huomen aamulla pitää olla lentokentällä kaheksalta. Tänä iltana olisi siis coctail-partyt ja sitten viimeiset hyvästelyt lodgella. Nyyh…ihan itku tulee kun ajattelee että huomenna pitää lähteä kotiin. No ei, ihan mukavahan se on päästä nukkumaan omaan sänkyyn ja nähdä oma perhe pitkästä aikaa. (illalla) Coctail-partyt oli koululla ja siellä pidettiin puheita, kiiteltiin kaikki osapuolia puolin ja toisin ja annettiin viimeiset "lahjat". Mukavaa oli ja kaikki sujui oikein hienosti.
Perjantai 31.10. Nyt ollaan lähdössä kentälle ja kone lähtee sitten kymmenen aikaan kohti Lusakaa. Meillä on siis kahdentunnin väli lasku Lusakassa ja sitten vasta sieltä lennämme Nairobiin. Nairobissa olemme kentällä taas kuusi tuntua ja jatkamme matkaamme kohden Amsterdamia.
Lauantai 1.11. Amsterdam kello neljä aamulla…väsyttää!! Takana pitkälento ja huonot yöunet. Vielä pitäisi oottaa neljä tuntia enne kun päästään koneeseen ja sitten, ihanaa viimeinen lento. HALLELUJA, Helsinki-Vantaa lentoasema. Ihanaa olla taas Suomessa.
Anni Pelkonen


Matka Zimbabween
Lokakuun 17. päivä matkaan lähti iloinen joukko monenikäisiä reissaajia. Päämäärämme oli Zimbabwen pääkaupunki Harare. Olimme odottaneet tätä hetkeä jo puoli vuotta ja nyt se oli totta. Edessä olisi kaksi viikkoa eteläisellä pallonpuoliskolla, Afrikassa.
Matkallamme opimme tuntemaan uusia, erilaisia ihmisiä, opimme tuntemaan afrikkalaista kulttuuria ja afrikkalaisia tapoja. Katsoimme leijonaa silmästä silmään ja näimme henkeä salpaavat Victorian putoukset. Annoimme omastamme köyhille, ja kodittomille. Otimme orpolapsia syliimme ja välitimme. Näimme kuinka lapsen ruumis kannettiin orpokodista ulos ja tunsimme kuinka lähipiirimme kärsi elämän kauheuksista. Opimme näkemään mitä elämä on maassa, jossa pieni leipäpalanenkin laitetaan talteen huomisen varalle. Tajusimme kuinka onnellisia ja kuinka etuoikeutetussa asemassa me täällä Suomessa saamme olla. Kunpa vain me kaikki ymmärtäisimme sen ja oppisimme arvostamaan elämää samalla tavalla kuin nämä tapaamamme ihmiset.
Matka oli uskomaton ja opettavainen. Lähtisin milloin vain uudestaan. Lämpimiä terveisiä Afrikasta.

Anni Pelkonen 2C




PÄIVÄKIRJA

Matkamme Zimbabween alkoi Helsinki-Vantaan lentokentältä perjantaina 17.10.03 kello 16.50. Silloin koneemme nousi siivilleen ja suuntasi matkan kohti Amsterdamia, joka oi ensimmäinen välilaskupaikkamme. Puolen vuoden ajan oli matkaa suunniteltu ja nyt siitä tuli totta, matkalle lähti kymmenpäinen joukko hurjia seikkailijoita! Ryhmämme koostui kahdesta opettajasta Sisko ja Birgit, viidestä päivälukion opiskelijasta Andreas (joukon ainut poika), Anni U., Anniina, Noora ja Anni P. ja kolmesta iltalukion opiskelijasta Heidi, Johanna ja Piia. Olimme aika sekainen sakki mutta kaikkia meitä yhdisti tämä matka Zimbabween.
Ensimmäinen lento sujui kuin siivillä ja tuota pikaa olimmekin Amsterdamissa. Odottelimme kentällä parisen tuntia ennen kuin pääsimme seuraavaan koneeseen joka veisi meidät Keniaan, Nairobiin. Edessä olisi siis pitkä ja tylsistyttävä lento. Koneenpenkit oli epämukavat ja en saanut nukutuksi lennon aikana yhtään. Aamulla viiden ja kuuden välillä olimme perillä Nairobissa jossa odottelisimme kuusi tuntia seuraavaa lentoa. Yritimme nukkua ja tappaa aikaa, joka tuntui kuluvan liian hitaasti…emme malttaneet odottaa milloin pääsisimme Harareen. Ihanaa viimeinen lento ja sitten syömään ja suihkuun. Olo oli kuin roskiksesta nousseella rotalla kun vihdoin saavuimme Harareen. Menomatka kesti yhteensä jotakin 22 tuntia ja voi luoja että en oo koskaan ollu niin väsyny mitä sillon olin! Kaikin puolin matka meni ihan hyvin eikä suurempia kommelluksia sattunut.
HARARE, ensivaikutelma...hmm..."kato Noora, liiloja puita" ja sitten "voi paska kohta sataa vettä"! No ei, oli ihanaa kun pääsi koneesta ulos ja lämmin ilmavirta pölähti kasvoille. Meidän harmiksemme edessä oli kuitenkin sään puolesta kehno viikko. Kokonaiseen viikkoon ei paistanut aurinko, mutta sehän ei meitä lannistanut. Lentokentältä ajoimme lodgelle (majapaikka jossa olimme) ja isäntänämme/emäntänämme oli yhden pojista, Williamin äiti. Saimme todella miellyttävän ja sydämellisen vastaanoton ja tunsimme olomme jo paljon pirteimmiksi. Amai (äiti) oli aivan jotain huippua, hän toivotti meidät tervetulleiksi ja sanoi "minun koti on myös teidän koti" ja että "te olette minulle kuin omia lapsia", siis olisiko kauniimmin vielä voinut sanoa? Illalla "kotiin" kerääntyi kaikkien poikien (William, Ellison, Munya ja Nyasha) perheet, ystävät ja myös tietenkin Athanas (alias etana, koulun opettaja) perheineen. Ruokaa oli valtavasti ja me söimme itsemme kylläisiksi. Ruoka oli vähän outoa mutta kyllä siihen tottui viikon kuluessa. Kaikin puolin majapaikkamme oli ihanteellinen ja tunsimme olomme kotoisaksi siellä.
Sunnuntai 19.10. Huomenta, ihanaa sai nukkua kunnon sängyssä kunnon yö unet.Tänään olisi vuorossa Lion & Cheetah park, Balancing rocks ja Snake park. MAHTAVAA!! Kaikista parasta oli, kun saimme silittää leijonan pentuja…ne oli ihania! Pennut kuitenkin innostuivat vähän likaa ja yrittivät purra Annia, mutta onneksi pahemmilta vammoilta vältyttiin. Illalla söimme hyvää ruokaa ja menimme aikaisin nukkumaan, sillä olimme tosi väsyneitä.
Maanantai 20.10. Eka vierailumme Prince Edward Schooliin...WOW! Meijän koulu on ihan mitätön lafka siihen verrattuna. siellä oli suunnilleen joka aineelle oma rakennus ja muutenkin se ympäristö ja kaikki. Huomaa kyllä, että siinä koulussa on rikkaiden lapset. Kiersimme eri luokissa ja ihailimme koulu aluetta joka oli aivan mahtava. Teimme myös pika visiitin kaupungille mutta ei löytynyt mitään sen erikoisempaa. Totesimme vain että kaikki on ihan älyttömän halpaa.
Tiistai 21.10. Vierailimme kahdessa eri orpokodissa ja tapasimme siellä pieniä ja viattomia lapsia joista suurimman osan kohtalo on AIDS. Ensimmäinen paikka jossa kävimme oli AIDS:iin kuolevien saattokoti ja kun saavuimme tänne näimme kuinka lapsen ruumis kannettiin ulos. Toinen orpokoti jossa kävimme vaikutti aivan tavalliselta lastentarhalta sillä erolla kuitenkin, että sieltä ei äiti tai isä tullut hakemaa pois päivän päätteeksi, vaan nämä lapset todella asuvat siellä. Sydäntä riistävää on katsoa lasta, joka on kuuro ja mykkä ja tulee kuolemaan aidsiin ennen kuin täyttä kaksi vuotta. Sitä rupeaa vain miettimään että onko jumala hyvä vai paha kun kerran antaa viattomien lapsien kärsiä tällä tavalla? SAIRASTA sanon minä. Vaikka nämä lapset tiesivät kohtalonsa ja tiesivät myös sen että äiti ja isi on taivaassa ei se näkynyt heistä. Päinvastoin suunnaton riemu valtasi lasten mielet kun astuimme sisään huoneeseen, annoimme lapsille vaatteita ja leluja ja leikimme heidän kanssaan.
Keskiviikko 22.10. Näytelmämme koululla oli aivan valtava menestys. Yleisö hurrasi ja pyysi nimmareita esityksen jälkeen…olimme suuria tähtiä. Kävimme myös ostoksilla ja sitten tultiin lodgelle. Syötiin vähän jotain ja sitten lähettiin paikalliseen baariin, pojat ei ikävä kyllä saanu tulla mukaan mutta oli meillä hauskaa tyttöporukallakin…niin ja tietenkin Andreas oli kuin yksi meistä tytöistä. Harmi vaan ku koko viikon on ollu huono sää ja satanu vettä melkein joka päivä.
Torstai 23.10. Tänään piti käydä ostoksilla mutta rahojen kanssa oli jotain ongelmia joten ei shoppailusta tullu oikein mitään. Illalla käytiin vielä Maija- Liisan luona ilta kahvilla. Huomenna on pitkä ja hikinen matka edessä, lähdemme nimittäin Victoria Fallsille.
Perjantai ja lauantai 24.-25.10. Kello soi aikaisin ja me olemme ennen kukonlaulua valmiita, mutta mitä missä bussi on? Eikä se on taas myöhässä…kuten aina. Matkaan päästiin vasta melkein kolme tuntia myöhässä. Ja tietenkin meidän tuurilla juuri silloin kun me istumme autoon alkaa aurinko paistaa. Koko muun ajan oli siis satanut vettä mutta sitten kun meillä on edessä 900 kilometrin automatka alkaa aurinko paistaa. Kekseliäimmät auringonpalvojat avasivat suuret bussin ikkunat ja ottivat aurinkoa bussimatkan ajan.Kun vihdoin pääsimme Victoria Fallsin lodgelle oli ulkona jo säkkipimeää. Meitä väsytti älyttömästi, joten ei kun nukkumaan vaan. Aamulla herätessämme teimme heti pika kierroksen takapihalla ja Zambesi-joen rannassa…nähtiinpä ihan virtahepokin ja Munya väitti nähneensä krokotiilin poikasen. Oli siellä kirahvitkin tepastelleet yönaikana mutta me näimme vain jäljet. No niin Victoria Falls ihan uskomatonta, sitä näkyä ei voi edes sanoin kuvailla. Uskomaton pauhu ja kosteus saavutti meidät vaikka emme olleet edes vielä putouksien äärellä. Joidenkin hurjapäiden oli tarkoitus mennä hyppäämään benji-hyppy mutta viimehetkellä taisi tulla pupu pöksyyn, väittävät että oli muka liian kallis. Koko reissun mahtavin näky oli kuitenkin vielä edessä. kun illala tulimme takaisin Victoria Fallsin lodgelle kohtasi meidät suuri yllätys. Kolme villinorsua tepasteli rauhallisesti lodgelle vievällä tiellä. Lodgemmehan oli siis luonnonpuisto alueella. Seuraavaksi vuorossa oli uimareissu, grill-partyt ja lopuksi vielä klubille. Kuulostaa hyvältä ja loppujenlopuksi olikin ihan kivaa…tuli
ainakin tietoon että afrikkalainen mies/poika ei osaa laittaa ruokaa!! Heh heh hee..
Sunnuntai 26.10. Kello on puoli neljä aamulla kun kello soi ja neljältä on tarkoitus lähteä matkaan. Kello on viistoista yli neljä mutta bussia ei näy…eikä se on taas myöhässä. Onneksi kuitenkin Birgit voitti itsensä ja marssi pelottavan metsän läpi poikien mökille jossa myös kuljettaja ja etana nukkuivat, repi nämä ylös sängyistä ja matkaan päästiin vihdoin melkein kuitenkin kaksi tuntia myöhässä. Suuntasimme kohti Hwangen national parkia jossa meidän oli määrä nähdä leijonia, virtahepoja ja kirahveja mutta näimme vain kuivaa metsää, pari seepraa ja kuusi tuntia safari rallia,
kunnes lopulta luovutimme ja lähdimme jatkamaan matkaa. Vaikka kaikenlaisia kommelluksia meille oli jo sattunut oli pahin vasta edessä. Ensiksi palloilimme Bulawayossa ja etsimme bensaa ja sitten kun bensaa löytyi ja matkaan päästiin puhkesi meidän spuge-bussista rengas…PERKELE!! Olimme keskellä ei mitään, kännyköissä ei ollut kenttää ja oli säkkipimeää. Luojan kiitos takana oli molemmilla puolilla kaksi rengasta ja toiselle puolelle oli uusittu ennen matkaa toinen rengas joten pystyimme jatkamaan matkaa lähimmälle huoltamolle elättäen toivoa että sieltä löytyisi meille vararengas. EI voi olla totta, me joudutaan ajamaan Harareen asti yhdellä renkaalla sillä uutta rengasta ei löytynyt. Pääsimme vihdoin perille kello kolmen aikaan yöllä.
Maanantain 27.10. Vierailimme tänään maaseutu koulussa ja kävimme myös tutustumassa suomalaisen miehen Seppo Ainamon hyväntekeväisyys ohjelmaan/projektiin köyhien lapsien parissa. Hän rahoittaa köyhien lapsien koulunkäyntiä ja muutenkin auttaa heidän elämää monin tavoin. Kävimme kiertämässä slummialueella ja näimme sen toisen puolen Afrikasta, puolen joka järkyttää ja pistää miettimään asioita. On kauheaa ajatella että jotkut ihmiset todella elävät sellaisissa oloissa, talon rähjöissä joissa lattiana on vain maa ja kattona jokin muovi-pressu ja joissa rotat käyvät syömässä vaatteet hajalle.
Tiistai 28.10. Tänään olisi tarkoitus lähteä vierailulle Calvinin kotiin Chinoyhin ja käydä katsomassa Chinoycavesejä. Ensiksi mennään kuitenkin ostoksille tuhlaamaan näitä miljoonia! (illalla) Vaude ei voi muuta sanoo. Ne cavesit oli aivan mahtavat, jotain ihan uskomattoman kaunista! Vesi joka siellä alhaalla luolassa oli, oli aivan laguunin sinistä ja se tunnelma mikä siellä vallitsi…sitä ei voi sanoin kuvailla!
Kun cavesit oli katsastettu olikin meitä odottamassa iloinen väkijoukko Calvinin kotona. Meidät otettiin juhlallisesti vastaan, paikallinen bändi soitti musiikkia, tanssijat esittivät afrikkalaisia tansseja ja me kilistimme laseja. Tunnelma oli huipussaan!! Ruokaa ja juomaa oli yllin kyllin ja kaikki olivat kovin ystävällisiä. Kaikista hauskinta oli nähdä että kuinka moni ihminen oli kutsuttu mukaan juhlimaan: perhe, sukulaiset, ystävät ja naapurit. Ilta meni nopeasti syöden, juoden ja juhlien joskus on kuitenkin lähdettävä kotiin. Paluumatka Harareen sujui nopeasti ja tuota pikaa olimmekin jo nukkumassa.
Keskiviikko 29.10. Toisiksi viimeinen päivä ja tänään mennään shoppailemaan. Illalla meillä on sitten juhlat. Mahtavaa, mä löysin neljät kengät, paidan ja hameen. Nyt mennään juhlimaan, vaikka kyllä näyttäisi vähän siltä että ei ole hirveen hauskat juhlat tulossa…(illalla) Ennustus kävi toteen, ilta sai tosi ikävän päätteen. Isäntäperheemme 16-vuotias tyttö oli raiskattu ja hän oli kahdeksannella kuulla raskaana kunnes sai keskenmenon sinä iltana. On kauheaa ajatella että ihan oikeasti sellaisia kauheuksia sattuu joka päivä tässä ja nyt. Tyttö syytti ja syyttää vieläkin itseään tapahtuneesta, sillä siellä maassa tällainen asia on häpeä ja omavika! Vielä kauheampaa on että nyt pelätään tytön saaneen raiskaajalta hiv:in. Järkyttävää!
Torstai 30.10. Tänään on vika päivä ja huomen aamulla pitää olla lentokentällä kaheksalta. Tänä iltana olisi siis coctail-partyt ja sitten viimeiset hyvästelyt lodgella. Nyyh…ihan itku tulee kun ajattelee että huomenna pitää lähteä kotiin. No ei, ihan mukavahan se on päästä nukkumaan omaan sänkyyn ja nähdä oma perhe pitkästä aikaa. (illalla) Coctail-partyt oli koululla ja siellä pidettiin puheita, kiiteltiin kaikki osapuolia puolin ja toisin ja annettiin viimeiset "lahjat". Mukavaa oli ja kaikki sujui oikein hienosti.
Perjantai 31.10. Nyt ollaan lähdössä kentälle ja kone lähtee sitten kymmenen aikaan kohti Lusakaa. Meillä on siis kahdentunnin väli lasku Lusakassa ja sitten vasta sieltä lennämme Nairobiin. Nairobissa olemme kentällä taas kuusi tuntua ja jatkamme matkaamme kohden Amsterdamia.
Lauantai 1.11. Amsterdam kello neljä aamulla…väsyttää!! Takana pitkälento ja huonot yöunet. Vielä pitäisi oottaa neljä tuntia enne kun päästään koneeseen ja sitten, ihanaa viimeinen lento. HALLELUJA, Helsinki-Vantaa lentoasema. Ihanaa olla taas Suomessa.
Anni Pelkonen



Afrikka päiväkirja 17.10-1.11.03
Pari viikkoa sitten tulin Afrikasta. Tämä oli ensimmäinen matkani Afrikkaan , en ole ollut Afrikassa koskaan mutta aina olen silti haaveillut pääsystä sinne. Meidän koulussamme oli projekti jonka tarkoituksena oli mennä Zimbabween ja tutustua siellä afrikkalaiseen kulttuuriin. Projekti sai minut innostumaan ja lähdinkin mukaan heti kättelyssä. Valmistelimme Afrikan matkaa varten suomi ohjelmaa jonka esittäisimme ystävyys koululle Afrikassa. Esitys kertoi suomesta ja tyypillisistä suomalaisista asioista. Harjoittelimme ja kokosimme esitystä joka viikko ennen matkaa. Hioimme siitä hyvän esityksen joka me sitten siellä Afrikassa esitettäisiin.
(17.10) Kun kaikki täällä koti suomessa oli hoidettu oli aika lähteä kohti tuntematonta. Jännittyneenä kahdeksan henkinen ryhmämme suuntasi kohti Zimbabwea. Matkamme oli raskas ja siihen kului n. 24 tuntia kokonaisuudessaan. Matka reittimme oli Helsinki -hollanti ,hollanti - Nairobi, Nairobi- Zimbabwe. Lento oli kuoppainen ja minua pelotti aivan hirveästi olin varma että tämä on meidän viimeinen matkamme kun lentokuopat vain paheni ja paheni.
(18.10) Kun saavuimme meitä väsytti mutta silti ryhmämme hihkui onnesta kun koneemme laskeutui Zimbabwen lentokentälle, pitkä matka oli takana ja koti kaukana.
Lentokentällä meitä vastassa oli poika joukko jotka toivottivat meidät lämpimästi tervetulleiksi Zimbabween. Pojat olivat ystävyys koulumme oppilaita ja oppaitamme koko kaksiviikkoisen oleskelumme ajan. Kentältä lähdimme suoraan yhden pojan Williamin talolle jossa me kaikki asuimme. Sielläkin kuten joka paikassa meidät otettiin lämpimästi vastaa. Tuntui ihan oudolta kun ventovieraat kaappasi syliinsä ,rutistivat ja kertoivat kuinka meitä on sinne odotettu.
Kun olimme vihdoin kotiutuneet meitä alettiin viemään ympäri Zimbabwea.
(19.10) Kävimme tutustumassa paikallisiin eläimiin läheisessä leijona parkissa ja käärme tarhassa. Reissu oli antoisa ja kuvia tuli räpsittyä ainakin pari rullaa eläin kuninkaista. Saimme myös käydä rapsuttamassa leijonan pentuja ja pennut siitä hieman villiintyikin sillä yksi haukkasi jalastani pienen palan. Osaa käärmeistä sai pidellä käsissään jos uskalsi , kyllä yksi rohkea meidän ryhmästä siihen löytyikin Anniina joka otti kaikki mahdolliset käärmeet ja liskot ilomielin syliin.
(20.10) Seuraavana päivänä kävimme ystävyyskoulussamme Prince Edwardin koulussa. Siellä tutustuimme paikkoihin ja kurkkasimme heidän koulu maailmaan. Koulu alue oli valtava ja todella hyvin hoidettu. Alueeseen kuului isot urheilu kentät , kirkko , monta rakennusta, rehtorin talo yms. Koulu kierroksen jälkeen lähdimme Zimbabwen pääkaupunkiin Harareen. Hararessa kävimme kaupoilla ja tutustuimme yleisesti kaupunkiin.
(21.10) Tätä päivää olimme odottanee lähdöstä alkaen sillä olimme keränneet vaatteita orvolle vietäväksi orpokotiin ja tämä päivä oli se kun vierailimme orpokodissa. Kävimme kahdessa paikassa josta ensimmäinen oli enemmän hoitokoti kuin orpokoti. Hoitokodissa oli vain kolme lasta ja pari aikuista jotka olivat todella sairaita ja siellä heitä hoidettiin parhaan mukaan. Jätimme sinne osan vaatteista ja leluista. Toinen paikka oli oikea orpokoti jossa asui monta kymmentä lasta. Kävimme eri ikäisten huoneissa ja saimme leikkiä lasten kanssa ja pidellä heitä sylissä. Minun sydämeeni jäi erityisesti Josef poika joka oli alle vuoden ikäinen. Josefilla oli vain yksi vanhempi joka ei pystynyt huolehtimaan hänestä. Pitelin Josefia kauan sylillä enkä millään olisi halunnut lähteä sieltä pois. Kaikki lapset olivat iloisia ja leikkisiä , rakastivat läheisyyttä ja aina mahdollisuuden tullen halusivat kädet ojossa syliin. Orpokodissa käyminen oli ehdottomasti yksi matkani kohokohta.

(22.10) Olimme koululla lähes koko päivän koska meillä oli suomi esitys jonka nimi oli neljä vuodenaikaa sinä päivänä. Esitys oli vallan menestys, kaikki hurrasivat ja taputtivat koko esityksen ajan. Esiintymisen jälkeen meiltä jopa pyydettiin nimi kirjoituksia, mahtavaa eikö? Huikean esiintymisen jälkeen lähdimme kaupungille ja siellähän me iltakin vietettiin.
(23.10) Tämä päivä oli varattu shoppailuun, kiertelimme kaupoissa ja ostoksiakin tarttui sitä mukaan matkaan Mutta ainut huono puoli oli se että meidän kaikkia rahoja ei oltu vielä vaihdettu oikeaksi valuutaksi joten se hieman hidasti meidän ostos viettiä. Ostosten jälkeen lähdimme Suomalaisen Maija-Liisa Metsolan luokse vierailemaan. Maija-Liisalla oli hieno talo kaikkineen mukavuuksineen .
(24.10) Aamulla meillä oli aikaisin herätys koska meidän piti lähteä Victoria putouksille ja olihan sinne matkaa n.900 kilometriä. Koko päivä oli kuumassa autossa istumista ja kauniiden maisemien ihailua. Vasta myöhään illalla saavuimme kansallispuistoon majataloille joissa yövyimme seuraavat kaksi yötä. Puistossa oli liikkuminen omalla vastuulla koska villi eläimet liikkuivat puistoa alueella aivan vapaasti.
(25.10 ) Heräsimme ötökkä verkkojen alta tukahduttavaan kuumuuteen oli taas uusi päivä ja vielä niin kauniin aurinkoinen! Tänään lähdimme käymään Victoria putouksilla maailman yhtä ihmettä katsomaan. Ihme se olikin! Putoukset olivat mahtavat eikä sitä sanoin pysty edes kertomaa kuinka hienoa siellä oli. Kiersimme ja ihailimme putouksia pari tuntia helteessä. Täälläkin taisi pari filmirullaa palaa. Putousten ihmettelyn jälkeen menimme kaupoille ostelemaan tuliaisia ja herkkuja illan grillijuhlien järkkäämiseen. Kauppareissun jälkeen palasimme taloillemme ja aloimme järjestää grilli iltaa. Ilta ei sujunut ihan toiveittemme mukaan koska ruuan laitto oli odotettua hankalampaa mutta silti meillä kivaa oli! Illalle lähdimme tutustumaan millaista menoa täälläpäin maailmaa diskossa on.
(26.10) Pari tuntia ehdimme nukkua ja oli herätys tällä kertaa päämäärämme oli safari. Safarille piti lähteä aikaisin jotta kerkeäisimme näkemään eläimet ennen auringon nousua. Kuusi tuntia kiertelimme ja kaartelimme eikä nähty kuin pari hassua antilooppia ja villisikaa. Kyllä meitä raivostutti kun olimme myöhästyneet lähdössä. Safarilta matkamme jatkui kohti Hararea kaupunkia jossa asuimme. Taas alkoi pitkä matka kohti Hararea n.900 km. Matka ei ollutkaan aivan tavallinen vaan meidän bussistamme hajosi rengas jossain keskellä ei mitään. Kello oli jo vaikka mitä eikä kännyköissä ollut kuuluvuutta ja vara rengas oli jo käytetty tulo matkalla. Päätimme jatkaa matkaa puhjenneella renkaalla seuraavalle huoltoasemalle asti. Huoltoasemalla olimme ainoat valkoihoiset ja muutkin sen huomasivat, olimme yleinen ihmettelyn ja tirkistelyn aihe. Kun rengas oli korjattu matkamme jatkuin eteenpäin. Vasta kello kolme olimme perillä ja kaikki riensivät nopeasti pehkuihin.
(27.10) Herätys oli aamulla vaikea , olisi ollut niin mukava jatkaa vielä unia. Nousin puolikuolleena sängystä ja heräsinkin nopeasti, kun huomasin , että yöpaitaani oli syöty nukkuessani. Yö paitani oli täynnä reikä ja kauhukseni sain kuulla että talossa on rottia jotka nakertavat tuhoja lähes joka paikkaan. Ja todisteeksi rotista vielä näin kaiken lisäksi sellaisen juoksemassa eteisessä ja keittiössä. Onneksi en herännyt yöllä kun rotta istuskeli mahani päällä ja söi paitaani. Aamu järkytyksen jälkeen lähdimme maaseutukouluun jossa tutustuimme uusiin ihmisiin ja saimme nähdä meille tehtyjä esityksiä. Maaseutukoulun jälkeen lähdimme Seppo Ainamon talolle jossa levähdimme hetkisen uima-altaan reunalla. Seppo asuu Zimbabwessa ja tuki rahallisesti paikallisten lapsien koulun käyntiä ja hänellä ja vaimollaan on organisaatio jonka avulla muutkin Suomalaiset voivat vaikka ottaa kummilapsen ja tukea lapsia tämän kautta. Sieltä lähdimme slummi alueelle jossa asuivat Sepon "lapset". Kävimme monen lapsen talossa ja saimme todella tuntea paikallisten ihmisten läheisyyden ja ystävyyden. Kaikki talot olivat todella huonossa kunnossa ja taloina toimivat vain pelkät pelti hökkelit. Oli uskomatonta kuinka ihmiset ilahtuivat meidän näkemisestä, lapset halusivat koskettaa ihojamme tunteakseen onko se aitoa. Kameroiden eteen juoksi aina kymmenkunta lapsia hymyilemään. Vaikka asuin olot olivat todella kehnot niin elämän iloa kaikilla näytti riittävän. Tuollaisesta meidän Suomalaistenkin pitäisi ottaa oppia.

(28.10) Tänään oli taas ostosten aika. Tuliaisia etsittiin ahkerasti ja suurempia seteleitä yritimme tuhota ahkerasti. Ostos reissun jälkeen menimme elokuviin joka oli todella hyvä. Oli hassua olla ainoat valkoihoiset elokuvateatterissa mutta kyllä siihenkin tottuu. Illalla meidän oli tarkoitus järjestää jäähyväisdisko pojille mutta ei se onnistunut koska kaksi viidestä pojasta pääsi tulemaan . Mutta kyllä me hauskaa osattiin pitää pienemmälläkin porukalla.
(29.10) Ohjelmassa meillä oli aamupäivällä hieman ostoksilla olemista jonka jälkeen matkasimme Siskon tytön miehen koti kylään. Siellä me ensiksi mentiin katsomaan paikallista nähtävyyttä, maanalaisia luolia. Laskeuduimme luoliin kivi rappusia pitkin joka sai meidät kaikki puuskuttamaan. Alhaalle päästyämme ihailimme luolia suut ammolla. Luolien pohjalla oli kirkasta sinistä vettä josta näkyi syvälle monien metrien päähän. Luolat joita oli kaksi kappaletta olivat kuin suoraan sadusta. Luolat olivat niin satumaisia ja kauniita. Luolien hämmästelyn jälkeen kävimme vanhan rikkaan englantilaisen kirurgin kodissa. Siellä katsastimme kuinka rikkaat Zimbabwessa elävät. Tämän jälkeen vihdoin pääsimme Siskon sukulaisille, sinne meille oli järjestetty oikeat juhlat! Juhlissa oli koko isäntäväki ja sinne oli kutsuttu naapureitakin. Meille esitettiin laulu ja tanssi esityksiä. Tanssimme aina välillä mukana kun osasimme ja innokkain meistä oli tietenkin Birgit. Meille oli valmistettu hieno ateria ja vuohikin oli teurastettu meitä varten edellisenä päivänä. Meidän eteen oli nähty paljon vaivaa. Juhlissakin tutustuimme moniin uusiin ihmisiin. Perinteisesti ruoka syötiin käsin ja naiset istuivat maassa pienten vilttien päällä, niinhän mekin kohteliaasti teimme. Istuessani tyttöjen kanssa viltillä käärme luikerteli altamme, ensiksi katsoimme että onpas iso mato mutta sehän olikin käärme. Meidän onneksemme se oli harmiton ja selvisimme vain säikähdyksellä.
(30.10) Oli meidän viimeinen kokonainen päivämme Zimbabwessa. Aamupäivä oli taas varattu ostoksille ja sieltä ostinkin illan koktaili juhliin siistit vaatteet. Lyhyen ostos reissun jälkeen kävimme katsomassa neljän Suomeen tulevien poikien taloja, yhden pojan talossa asuimme jo niin onhan muidenkin poikien talot mukava nähdä. Kaikki talot olivat todella siistejä ja huomasi etteivät pojat ole aivan sieltä köyhimmästä päästä. Oli mukava tutustua heidän taloihin koska hehän tulevat vielä näkemään meidänkin talomme. Talo kierroksen jälkeen lähdimme "kotiin" valmistelemaan itseämme illan koktaili juhlia varten.
Juhlissa oli monta puhetta ja pojat plus heidän perheet. Nämä olivat siis meidän viralliset hyvän matkan toivotukset. Tilaisuuden jälkeen kaikki Suomeen matkustavat pojat tulivat kanssamme Williamin kotiin. Siellä aloimme pakkaamaan laukkuja ja viettämään viimeisiä kallis arvoisia hetkiämme . Saman illan aikana minulle ja Anniinalle tehtiin letit , Birgit ja Noora saivat ne jo edellisenä iltana. Näin me vietettiin viimeinen iltamme mahtavassa kodissamme Zimbabwessa.
(31.10) Aamulla heräsin innoissani koska tiesin että kohta kotimatka Suomeen alkaa.
Pakkasimme bussin täyteen ja haikeiden hyvästelyiden jälkeen lähdimme kohti lentokenttää. Lentokentällä tuhlasimme viimeiset pennitkin ja odotimme kärsimättöminä lennon lähtöä. Ja viimein kotimatka alkaa, taas sama ruljanssi kuin tultaessakin mutta ei se meitä enää siinä vaiheessa haitannut koska koti oli jo lähempänä kuin kertaakaan kahteen viikkoon.
(1.11) Pitkän ja ikimuistoisen matkan jälkeen lentokone laskeutui Helsinki-Vantaa lentokentälle. Siinä vaiheessa oli hyvä tunne olla taas kotona Suomessa. Nyt vain matka kotiin ja syömään kotiruokaan.
Matkani Afrikkaan oli elämyksiä täynnä enkä kadu päivääkään sitä että lähdin mukaan Afrikka projektiin. Opin matkalla paljon uutta ja osaan ajatella asioita uusilta eri kannoilta. Kunnioitan ihmisiä ja luontoa Afrikassa koska olen itse ollut siellä tuntemassa kaiken sen. Voin luvata että tämä ei ollut viimeinen kertani Afrikassa vaan tämä oli vasta esimakua siitä mitä tulen vielä uudestaan ja uudestaan kokemaan. Innoissani odotan jo Zimbabwelaisia poikia suomeen tulihan meistä kaikista elinikäiset ystävät.



Afrikan matka 10/2003

Lähdimme 17. lokakuuta 2003 Helsingin lentokentältä 10 henkisen porukan (8 oppilasta ja 2 opettajaa) kanssa kohti Afrikkaa, Zimbabwea, mutta ennen kuin pääsimme perille, jouduimme laskeutumaan ensin Amsterdamin ja Nairobin lentokentille, joissa vietimme myös useita tunteja odotellessa seuraavaa lentoa. Olimme kaikki innoissamme ja kaikilla oli erittäin hyvä matkafiilis!
Olimme siis odottaneet Amsterdamin kentällä parisen tuntia ja pääsimme seuraavaan koneeseen, joka suuntasi kohti Keniaa, Nairobia. Tämä matka oli melko tuskainen, koska se kesti noin 8 tuntia. Tällä lennolla tunsimme myös melko komeahkot ilmakuopat, jotka saivat osan lentokoneen matkustajista hieman "hysteerisiksi".
Kun sitten vihdoin saavuimme Afrikkaan! Siis olimme Nairobin lentokentällä ja tunsimme sen ihanan afrikkalaisen trooppisen, lämpöisen ja ehkä hieman kosteankin ilmaston, tällöin itselläni oli niin hyvä ja uskomaton fiilis! En voinut uskoa silmiäni ja ajatella, että olin siis tosiaankin Afrikassa! Uskomatonta, mutta tottahan se oli! Nairobin kentällä olimme kaikki innoissamme ja pääsimme sitten hieman tutustumaan afrikkalaisiin käsitöihin (patsaisiin, kankaisiin, yms.) ja jouduimme siis odottamaan 6 tuntia seuraavaa ja viimeistä lentoamme.
Viimeinen lentomme kesti noin 3 tuntia, kun sitten pääsimme vihdoin perille Harareen ja saimme viisumit ja muut asiat hoidettua niin näimme näitä afrikkalaisia iloisia ja mukavia ihmisiä, jotka pitivät hyvin huolta meistä koko matkan ajan. Nämä ihmiset olivat tosi mukavia ja erittäin sosiaalisia! He kättelivät ja kyselivät koko ajan, että miten menee ja auttoivat asioissa ja olivat koko ajan läsnä. Erittäin mielenkiintoisia ja hyviä ihmisiä! Kun olimme tavannet nyt nämä neljä iloista poikaa (William, Munya, Nyasha ja Ellison), joiden kanssa olimme tekemisissä paljon koko matkan ajan niin lähdimme kohti majoituspaikkaamme eli Williamin perheen omistamaan "pieneen" minihotelliin. Williamin äiti otti meidät iloisena vastaan ja halasi meitä kaikkia onnellisena. Olin itsekin niin onnellinen, kun Amai (äiti) oli onnellinen. Tuli hyvä olo, kun hän oli iloinen, kun saavuimme asumaan pariksi viikoksi heille.
Olimme siis saapuneet "kotiin" ja tarkastelimme taloa ja ihmettelin, että kuinka luxusta siellä talossa oli! Uima-allas pihalla, monta huonetta, kunnon oleskelu tilat, tv:t, cd-soittimet ja kaikki! Siis en voinut todellakaan uskoa, että Afrikassakin on kaikkea mahdollista mitä meillä Suomessakin on! Kaikki oli aivan yllättyneitä näkemäänsä, sillä ei kukaan osannut kuvitella tälläistä. Itse olin ajatellut, että yöpyisimme juuri jossakin pikku mökissä suunnilleen ilman sähköä, mutta päinvastoin, sillä kaikki oli hienoa!
Seuraavana päivänä (sunnuntai) kävin itse poikien ja muiden oppilaiden kanssa kirkossa. Myöhästyimme hiukan, mutta pappi ja muut kuuntelijat ottivat meidät iloisesti vastaan! Afrikkalainen kulttuuri näkyi erinomaisesti kirkossa sillä kirkolla oli oma laulukuoro, joka muodostui useasta naisesta, jotka omistivat erinomaisen äänen. Kirkossa saarnattiin ja laulettiin ja fiilis kirkossa oli iloinen! Kun saarnat oli saarnettu niin pappi pyysi meidän kirjoittamaan omat nimemme kirkon vieraskirjaan. Ja kun saavuimme ulos kirkosta niin ihmiset muodostivat ulos ringin ja kaikki, jotka saapuivat rinkiin mukaan niin kättelivät läpi koko ringin alusta loppuun. Kaikki lauloivat ja pari ihmistä soittivat rumpuja! Olin niin yllättynyt, koska tälläistä ei koskaan näkisi suomessa tai missään muuallakaan Euroopan maassa. Sillä tämä ulostulo kirkosta ja ringissä oleminen ja kätteleminen oli niin kokemuksen arvoinen!
Kirkossa käynnin jälkeen menimme bussilla pienelle kierrokselle Hararen keskustaan ja taas minä sain yllättyä näkemääni. Kaupunki oli iso ja kauppoja ympäriinsä. Ihmisiä vilisi joka puolella. En olisi ikinä voinut uskoa, että Afrikassa on näin hienoja kaupunkeja!!! Siis Harare oli täynnä elämää! Erittäin hieno kaupunki! Kävimme myös hieman kaupoissa tutkailemassa tuotteiden hintoja ja hinnat oli kyllä todella alhaisia verrattuna Suomen hintoihin! Esimerkiksi hampurilaisateriat (hampurilainen, ranskalaiset + kokis) maksoivat alle 5000 Zimbabwen dollaria eli noin alle euron meidän valuutassamme, joka oli aivan käsittämätöntä.
Seuraavina päivinä tutustuimme uusiin paikallisiin ihmisiin, jotka olivat jälleen kerran aivan uskomattoman hauskoja, iloisia ja ystävällisiä! Tutustuimme myös tähän paikalliseen poikakouluun Prince Edward Schooliin ja se oli erittäin iso koulu. Koulu oli ulkoisesti erittäin hieno. Koulu muodostui useista eri rakennuksista, esimerkiksi koululla oli oma musiikkirakennus, joka oli ainoastaan muusikin tunteja varten. Koululla oli hienot puutarhat, fudiskentät, koriskentät ja koululla oli jopa oma kirkkokin! Aivan unelma mesta! Koulun oppilailla oli päällään koulupuvut. Kävimme myös Zimbabwen yhdessä Rural Schoolissa eli koulussa, jossa oli hieman köyhemmät oltavat. Kun saavuimme Rural Schooliin niin paikalliset oppilaat pitivät meille kunnon tervetuliaisseremonian! Aivan uskomatonta ja hienoa! Kaikki oppilaat kyselivät meiltä kaikkea ja esitti meille kouluansa. Näilläkin oppilailla oli koulupuvut yllä. Tämäkin oli hieno kokemus, koska nyt olin siis nähnyt kaksi erilaista afrikkalaista koulua.
Kävimme myös joinakin päivinä eläintarhoissa, joissa näimme paljon erilaisia eläimiä. Leijonia, leopardeja ja kaikennäköisiä eri eläimiä. Kävimme myöskin yhtenä päivänä yhdessä käärme paikassa, jossa tutustuimme erilaiseen käärmeeseen ja joitakin käärmeitä sai pitää kädessäkin, mutta ainoa rohkea porukassamme oli Anniina, joka uskalsi ottaa kyseisiä käärmeitä käsiinsä. Eläinten näkeminen Afrikassa oli erittäin hieno kokemus!
Tutustuimme Zimbabwessa pariin, kolmeen otteeseen orpokoteihin ja Afrikan Aids-ongelmaan. Mielestäni oli erittäin mukavaa mennä vierailemaan paikallisiin orpokoteihin! Näky oli ehkä hieman "järkyttävä" kun katsoi paikkoja, joissa lapset likaisina elivät, mutta oli erittäin kivaa tervehtiä lapsia ja huomata kuinka onnessaan he olivat! Oli kivaa paiskata kättä lasten kanssa, kun he olivat koko ajan kimpussa. Eräässä toisessa orpokodissa, jossa myös vierailimme niin minä ja Anni ihastuimme erääseen Joseph nimiseen pikku poikaan. Hän oli alle vuoden ikäinen ja erittäin suloinen pikku poika! Olisi tehnyt mieli ottaa poika mukaan Suomeen.
21. päivä lokakuuta matkasimme bussilla kohti Victoria Fallsseja. Matka bussilla kesti yhteen suuntaan noin päivän sillä välimatka oli Hararesta Fallseille noin 900 km. Matkalla näimme Afrikan kauniin luonnon, joka muuttui aina ajaessamme eteenpäin. Saavuimme yöllä perille ja yövyimme Lodgella, paikallisella leirintäalueella, jossa myös eläimiä liikkui ulkona vapaana! Näimme villisikoja ja jopa yhden elefantinkin! Norsu oli uskomattoman iso! Kun sitten seuraavana päivänä kävimme Victoria Fallsien kuuluisilla putouksilla niin en voinut uskoa silmiäni. Putoukset olivat niin isot ja kauniit! Kuului vaan veden kohinaa ja vesihöyrykin teki ilmasta kostean! Kaunis sateenkaarikin näkyi putouksin välissä! Se oli uskomattoman hieno näky! En olisi ikinä uskonut, että ne olisivat olleet niin suuret ja hienot! Aivan uskomatonta! Suorastaan sanoin kuvaamatonta, ne pitää itse nähdä! Kun sitten lähdimme takaisin Victoria Fallseilta bussilla kohti Hararea niin yöllä kesken matkaa hajosi bussistamme yksi rengas. Olimme sellaisessa pikku kylässä, joka oli täynnä ihmisiä. Kaikki katsoivat kun vaihdoimme rengasta. Tilanne oli hieman "koominen", mutta myös hieman "jännittäväkin". Olimme täysin tuntemattomassa paikassa ja kaikki katsoivat meitä silmät pyöreinä. Afrikkalaiset ihmiset kuitenkin olivat ystävällisiä ja jotkut jopa auttoivatkin renkaan vaihdossa. Lopulta pääsimme jatkamaan matkaa takaisin Harareen ja matka onnistui hyvin!
Loppupäivät vietimme Hararessa ja tutustuimme entistä enemmän ihmisiin. Näyttelimme Prince Edward Schoolille meidän näytelmän, joka onnistui hyvin ja kaikki paikalliset tykkäsivät esityksestä. Kävimme myös syömässä ja viettämässä iltaa eräässä perheessä, jossa söimme aterian käsin, joka oli hieno kokemus! Ja sitten näiden kahden uskomattoman hienon viikon jälkeen palasimme takaisin Suomen oloihin.
Mielestäni tämä matka oli erittäin hieno kokemus ja haluan tulevaisuudessakin vielä mennä käymään uudestaan Afrikassa!!! Afrikka on erittäin hieno maa ja se pitää kokea ja nähdä! Se on ainakin minulla itselläni pysyvästi mielessä. Afrikan kulttuuri on niin hieno, joka eroaa Suomesta täysin! Ja tämä kulttuuri siis on niin hienoa asia nähdä itse! Suosittelen kaikille matkaa Afrikkaan. Afrikka yllätti minut aivan täysin, en olisi ennen kuvitellut mitään tuollaista mitä siellä näin. Meillä oli matkassa mukana täydellinen porukka, joka osoittautui hyväksi matkaksi!
Andreas Niemi, 2B





Afrikka
17.10.03: Noustiin tässä jokin aika sitten Helsinki-Vantaalta.Matkakuumetta ei pahemmin ollu, mutta eilinen kouluilta oli sitten vähän levottomampi... En tiennyt, miten päin ois pitäny olla kun tärisin melkein kokoaika ja oli huono olo. Kuumeinen ja oksetti. (lääkkeet vai jännitys?) Viime yö oli sellasta koiran unta, että huh! Välillä havahduin kun kattelin ikkunasta ulos ja pyöriskelin pitkin poikin. Päivällä oli kauhee hässäkkä (no yllätys kun musta on kyse!) ja piti juosta suuntaan jos toiseen. Kentällä naama helotti saman värisenä ku keitetyllä ravulla ja alko vähän jännittämään. Ennen tätä päivää mun piti muistutella itselleni n. 5min. välein, että mihin ollaan lähössä. Ehkä johtuen siitä, että tuntuu niin uskomattomalta lähteä jonneki AFRIKKAAN! Mulla on ehkä pieni aavistus Hararesta/Zimbabwesta, mutta toisaalta ei harmaintakaan aavistusta!Olen melko varma, että tästä tulee niin mahtavan ikimuistonen kokemus, ettei toista tuu! En ois kyllä ikinä uskonu, että minä, tavallinen taulapää, pääsisin tälläselle reissulle! En malta odottaa, että ollaan perillä! Vaikka kokemus tää lentäminenkin, silti ajatuskin Amsterdamista Keniaan lentämisestä uuvuttaa. No... ehkei nyt uuvuta ihan, mutta...
18.10.03: Laskeutuminen Nairobiin n.20min. päästä. Paikat jumissa kun on kököttäny tässä reilu 8h! No ei se mittään ku tietää, mitä on vastassa> AFRIKKA! Olo on pirtee. Nukuinkin jonkin verran vaikka alko puutumaan ja niskaan sattu. Tällä kertaa matkakaverina Anniina. Ikkunapaikka. Nairobi - Harare. Zeuraavaks zitte zinne Zimbabween!:) Kauan odotettu matka. Mitäköhän Williamit ja Nyashat ajattelee meikäläisistä? Miten ne ottaa mut vastaan? Siinä kysymys, joka pyörii tällä hetkellä mun päässä. Mun on kyllä pakko päästä suihkuun kun päästään perille! Olo on niin "puhdas" ku vaan olla ja voi.... on tää kyllä hieno fiilis. Varsinki ku ollaan vasta menossa Zimppaan. klo 22:55: Ai että... en tiedä, mistä alottaisin...*huokaus* Hararen lentokentällä säikähdin ku olin unohtanu keltakuumerokotekortin kotiin. Kenttä oli yllättävän hiljanen. Jossun matkalaukkua ei sitten näkyny ja me iltakoululaiset jäätiin setvimään sitä. Ku me päästiin ulos, niin sanottiin käsipäivää poikien kanssa ja mulle tarjottiin jopa laukkujen kantoapua. Päästiin koulubussin kyydillä tänne hotellille. Matkalla mä katselin tyytyväisenä ikkunasta ulos ja tarkkailin maisemaa. Näkymät oli... afrikkalaiset. Tummia ihmisiä, kauniita punasia ja violetteja puita, kiviveistoksia pihoilla, palmuja, erilainen autoliikenne ym. Harmaa ja ehkä vähän hiostava ilma. Kun päästiin pihaan, niin vastassa oli kaunis rakennus ja lämmin vastaanotto! Meidän afrikkalainen äiti, amai, tuli halaamaan tuntemattomia muukalaisia. Tuli heti tervetullut olo:) Tää paikka on tilava ja hieno. Aivan ku jonkun rikkaan afrikkalaisen luxus-omakotitalo, mutta... oikeasti kodikas hotelli. ollaan juteltu ja kätelty. Täällä oli aika paljon porukkaa. Ihmiset on täällä aivan I-H-A-N-I-A!!! En haluais ylistää liikaa, mutta pakko. Kun vertaa täkäläisiä ja suomalaisia tuppisuita, niin...
19.10.03: Tänään oli Tour of Harare. Eläinpuistossa oli apinoita. (aivan ihana vaava-apina, johon rakastuin!), leijonia, jättikilpikonna ja sitten sellasiakin, mitä meillä suomessa on. Kuten pupuja, hevosia ym. Pääsin silittelemään jellonavauvoja!!! Ne olivat tosi suloisia:)Siitä mä haaveilinki. Kauheen moni ei pääse kokeilemaan sellasta. Ja toinen upee kokemus> näin norsuja 2kpl. Ekaa kertaa elämässäni:) Mahtavaa! Snake parkissa pitelin sellasta isoa liskoa, (joka jätti pienet muistot olkapäälle...) kameleonttia ja käärmettä. Ihania!paitsi se kobra, joka avas mulle kitansa ja hyökkäs lasia kohti.
20.10. 03: Afrikkalaisessa kirkossakin on tullu käytyä. Upeeta!Se miten se kuoro laulo. Just sellasta ilosta afrikkalais-gosbelia. Ei edes nukuttanu, niinku yleensä suomalaisessa kirkossa. Mentiin aika myöhässä sinne, mutta kannatti edes mennä. Pihalla seurakuntalaiset jatko hoilaamista ja käteltiin koko rinki! Ku vaan pääsis uudestaan! Käytiin Prince Edward Schoolissa. Valtava paikka! Ihmiset toljotti ku viimestä päivää. Oltiin Jossun, Heidin, Antun ja Annin kanssa ensin jollain liike-elämäntunnilla, jolla oppilaat vaan möykkäs eikä noteerannu opettajaa mitenkään. Opettaja näytti aika tympääntyneeltä ja heitti hanskat tiskiin. Pari poikaa tuli heti juttelemaan. Sitten Historian tunnille. Sinne meinasin oikeesti nukahtaa ja taisin saada selvää tasan yhdestä lauseesta. Historian jälkeen matematiikkaa. Matikan laskuja englanniksi. jaih! Ei ihan mulle tarkotettu! Se puukuja oli ihastuttava. Ns. Jakarandakuja. Koulualueella oli myös hieno kappeli. Ruoka on ollu maittavaa ja nää syöttää meitä ku porsaita!On ollu valitettavasti sateista ja välillä on vähän koleetakin, mutta kyllä varmaan tulee edes muutama aurinkoinen päivä. Ainakin toivon mukaan... Lajiteltiin lasten vaatteet tänään. Keskiviikon esitys PELOTTAA! (no "pelottaa" on aika vahva sana, mut jännittää. Tällänen panikoiva esiintymispelkonen) Ja se Victorian putous-matka bussissa. 800km... tuntuu, et ääni vähän reistailee...:( Toivottavasti ei tuu kurkku kipeeks tai ääni lähe. Ei o kiva pihistä täällä. Nyasha sano, että mä oon sen paras ystävä tästä porukasta. Oon kyllä otettu. Kuuma!
21.10.03: Käytiin tänään orpokodeissa. Ne ei tienny meidän tulosta siellä mitään! joka tapauksessa... Eka käytiin kattomassa aikuisia aids-potilaita ja sitten mentiin sellaseen paikkaan, mihin viedään sairaimmat lapset. Siellä oli 3 lasta. 2 vaikutti ihan hyvävointisilta, mutta se 1 oli jo pahemmassa kunnossa. 10 vuotias ja näytti 4-5 vuotiaalta. Kävi kyllä niin sääliks. Ku tietää, että ne ei elä kauaa. Pienet, viattomat lapset...Ne oli ilosia niistä leluista, jotka vietiin niille.Kauheen kylmä siellä huoneessa ja niillä oli aika vähän vaatteita! Halasin niitä ennenku lähdettiin työntämään bussia käyntiin. Seuraavaan orpokotiin vietiin vaatteita. Siellä oli vauvoista sellasiin n. 5 vuotiaisiin. Ensin käytiin ihastelemassa niitä sulosia vauvoja. En olis halunnu luopua siitä pipopäisestä vauvasta, jota mä pidin sylissäni. Seuraavaks oli vuorossa n. 1-3 vuotiaat. Ne oli kauheen apeita ja ykski lapsi alko itkemään ku tehtiin lähtöä ja Heidi anto sen sylistään pois. Ois halunnu takasin. Voi reppana... ne ei kyllä varmasti saa tarpeeks huomioo siellä kun on niin paljon lapsia. Sen jälkeen mentiin viel katsomaan sellasia 4-6 vuotiaita. Ne oli jo vähän ilosempia ja uskals tulla ite syliin ja jalkoihin roikkumaan. Ihania. se mun sylissä oleva pikkutyttö ihmetteli mun hiusten väriä. Tulipunasia raitoja tummalla. haluisin todella mennä uudestaan sinne. Mutta kun oli kokoaaika kauhee kiire johonki suuntaan!ku olis aikaa leikkiä niitten lasten kanssa...
28.10.03: Tänään käytiin slummialueella. Yli 100 000 asukasta. No se oliki ku muurahaispesä. Lapset oli onnesta soikeena ku ne sai yhen karkin! Eikä ollu edes monelle antaa. Birgillä oli 1 pussi. Muksut oli ihan vauhkoina ku näki meidät! Aikuisetki tuli tervehtimään. teki ihan pahaa katsoa niitä tönöjä, missä ne ihmiset asuu. Ykski tyttö nukkuu kivikovalla lattialla haisevassa, rähjäsessä mökissä isovanhempiensa kanssa. Lapset kulki risoissa ja likasissa vaatteissa, eikä kukaan niistä ihmisistä ole varmaan koskaan kuullukaan sanaa "hygienia". Lapset ei oo syöny mitään pitkään aikaan ja kaikenmaailman taudit riehuu siellä, mutta kun ei ole varaa mennä lääkäriin. 15 vuotiaita äitejä. Seppo kerto, että vaimo ostetaan lehmillä ja jos mies kuolee, niin lapset kuuluu automaattisesti vainajan suvulle ja vaimo annetaan vaikka vainajan veljelle jalkavaimoksi. Sairasta, miten ihminen voi olla kauppatavaraa noin törkeellä tavalla! ne lapset oli kauheen ilosia olosuhteisiin nähden!Juoksivat perässä, naurovat, tuli kättelemään, vilkutteli, kyseli nimeä ja vointia, riehaantu ja sekos täysin! 2 tosi pientä tyttöä tuli tanssimaan mulle:) Siellä oli kaiken ikäsiä ja mä havaitsin kaksi vanhempaa naista, joiden silmistä näki, ettei ne pitäny "murungujen" tulosta niiden reviirille. Mitä ne eläimetki syö? oli vähällä, etten alkanu itkemään, ku katoin niitä lapsia. Miten ne voi elää sellasessa kurjuudessa... Ei rahaa ruokaan, niin saati sitte lääkäriin!. Puolella oli aids sillä alueella.Lapsia ei ole testattu. Päiväkirjaa en kirjoittanut enempää, mutta sen verran voin tota täydentää, että Victorian putoukset oli näkemisen arvoset. Kannatti käydä ihmettelemässä ne!
Nähtiin 3 isoa ja upeeta norsua siellä luonnonsuojelualueella, missä meidän majatalot oli zambezi-joen rannalla. Olin ihan hysteerinen niitten ötököitten kanssa ja mulla oli jalassakin yhessä vaiheessa sellanen ötökkä, joka ois voinu tappaa myrkyllään. Toinen viikko oli, luojan kiitos, aurinkoinen! Ja sen myös havaitsin, että Zimbabwessa/Afrikassa osataan bailata!!!:) Se oli aikamoinen yllätys!Hyvä sellanen... Oli todella hienoa kun päästiin katsastamaan paikallisia clubeja ja discoja! Mahtavaa! Mulla oli ihan mielettömän hauskaa!!! Ja täytyy myöntää, että mä ajattelen afrikkalaiset ja afrikan eri tavalla kun ennen. Ne onkin ihan huumorintajusta ja ystävällistä porukkaa. Hirveen lämminsydämisiä ihmisiä! Mä näin ja koin paljon, enkä voi vieläkään oikein uskoa, että olen käynyt AFRIKASSA! Maapallon toisella puolella näkemässä maailmaa. Siellä sitä maailmaa vasta näkeekin nimittäin! Sain ystäviä niin lyhyessä ajassa ja koin niin mielettömän paljon niin lyhyessä ajassa. Nyt vaan muistelen sitä reissua kaikessa ihanuudessaan ja toivon pääseväni joskus vielä takaisin!
-Piia Toivanen-




Tässä olisi nyt tämä minun päiväkirjani matkalta:
Perjantai 17.10 Lähtöpäivä Helsinki-Amsterdam Matka on tähän asti mennyt hyvin. Odotan innolla kaikkea uutta. Lauantai 18.10 Saavuimme Harareen Matka meni kaiken kaikkiaan hyvin ja koneessa sai jonkun verran nukuttua. Harare on näin ensi näkemältä aivan erilainen kuin kuvittelin, todella siisti. Paikka, jossa asumme on myös todella upea, uima-allaskin pihalla. Paljon odottamaamme aurinkoa ei näkynytkään vaan taivas oli aivan pilvinen...:( Pojat antoivat myös itsestään positiivisen ensivaikutelman. Söimme päivällistä kotona ja ruokaa olikin ihan riittävästi...:)
Sunnuntai 19.10 Eläinpuisto Kävimme eläinpuistossa ja käärmetalossa. Näimme seeproja, apinoita, leijonia (Annia puri pentu jalkaan), villisikoja, liskoja, käärmeitä ja pari norsua. Päivä oli todella kiva, vaikka vähän väsyttävä.
Maanantai 20.10 Koulua ja shoppailua Tänään sitten vierailimme Prince Edward Schoolissa. Todella iso, koulun Music centre vastaa kooltaan meidän koulua... Koulun jälkeen kävimme sitten ostoksilla.
Tiistai 21.10 Orpokodit Tänään kävimme kahdessa orpokodissa. Ensimmäisessä oli hieman isompia lapsia, tosin pienempiäkin löytyi. Veimme lapsille vaatteita ja leluja, jotka otettiin iloisina vastaan. Iltapäivällä sitten harjoiteltiin koululla näytelmää. Aurinkoa ei ole vieläkään näkynyt..:(
Keskiviikko 22.10 Esitys koululla, shoppailua ja klubeja Päivällä oli esitys koululla. Pojat pitivät siitä todella paljon! Esityksen jälkeen jaettiin nimmareitakin...:) Muutama tunti oltiin ostoksilla ja illalla käytiin parissa baarissa...:)
Torstai 23.10 Shoppailua Tänään oltiin Sam Levyssä ostoksilla. Todella kaunis ja rauhallinen paikka. Ensimmäinen aurinkoinen päivä! Iltapäivästä vierailtiin Maija-Liisa Metsolan luona.
Perjantai 24.10 Matka Vic Fallseille Aurinko paistaa! matka meni ihan hyvin. Olimme perillä vasta myöhään illalla. Lodge, jossa yövymme on täynnä hämähäkkejä ja torakoita! YÄK!
Lauantai 25.10 Vic Falls Putoukset olivat aivan mahtavat! Eikä siellä hirveästi kastunut,
pieni kastuminen teki vain hyvää, koska päivä oon ollut todella kuuma! Iltapäivällä pääsimme onneksi uimaan. Palatessamme lodgelle näimme kolme norsua ihan läheltä. Ne olivat paljon siuurempia kuin olin luullut! Illalla grillasimme lodgella, pojat olivat ihan amatöörejä!:) Takapihan virtahepoja pääsimme karkuun kun lähdimme discoon.
Sunnuntai 26.10 Safarirallia ja puhjenneita autonrenkaita Jouduimme tänään heräämään todella aikaisin, n. 4.00am, ajoimme sitten tunnin safarille, jossa ajelimme n. 6 tuntia kunnon safariautolla emmekä tietenkään nähneet yhtään eläintä...:) Loppumatka meni ihan hyvin siihen asti kunnes bussista puhkesi rengas...:) Puoli tuntia seisoskelimme huoltoasemalla ja päätimme jatkaa rikkinäisellä renkaalla, koska vararengas oli käytetty jo menomatkalla. Saavuimme vihdoin harareen, kun kello oli n. 3.00am.
Maanantai 27.10 Vierailu koululla ja Seppo Ainamolla Tänään saimme onneksi nukkua vähän pidempään. Aamupäivästä lähdimme kuitenkin käymään eräässä koulussa. Meitä varten oli järjestetty kunnon ohjelma, mutta myöhästymisemme takia se ei onnistunut. Iltapäivällä vierailimme Seppo Ainamon luona ja tutustuimme hänen ylläpitämään kummilapsi-toimintaan.
Tiistai 28.10 Chinoyi Caves Olimme katsomassa Chinoyin luolia. Todella vaikuttavia! Matkalla sinne kävimme myös markkinoilla. Iltapäivällä ja illalla olimme sitten päivällisellä Tsatsan perheen luona. Tapasimme taas paljon uusia ihmisiä.
Keskiviikko 29.10 Shoppailua ja leffa Tänään kävimme Eastgtessa ostoksilla ja leffassa. Illalla meillä piti olla disco kotona, mutta pojilla oli kokeet seuraavana päivänä, joten juhlimme vain oman ryhmän kesken.
Torstai 30.10 Viimeinen päivä Teimme vielä viimeisiä ostoksia Sam Levyssä. Illalla oli sitten cocktail partyt koululla, rehtorikin oli paikalla ja tunnelma oli juhlava. Kotiin päästyämme pidimme vielä hauskaa. Huomenna sitten kotiin!
Perjantai 31.10 Kotimatka alkaa! Onkin jo kova ikävä kaikkea suomessa (koulua ei nyt niin hirveästi). Matka meni hyvin, Nairobin kentällä teimme vielä viime hetken ostoksia. Koko spuge-jengi näytti jo aivan väsyneeltä...:)
Lauantai 1.11 Vihdoin kotona! Vielä pieni matka Amsterdamista Helsinkiin. Tuntuu kyllä että olisi jo kotona. Eurooppa on kuitenkin jo kuin koti...:) Matka oli aivan mahtava ja jengi oli tosi ihana, vaikka kyllä kotiinkin on ihana tulla kahden viikon spugeilun jälkeen...:) Noora kiittää!
Noora Rapeli




Studieresan i Zimbabwe
De två veckorna som vi var i Zimbabwe lärde och gav väldigt mycket för mig. Den var oförglömlig och bestämt värdefull erfarenhet. Resan utvidgade min världsbild och jag tror att jag blev mer fördomsfri och tolerant människa.
Medierna skapar lät bara negativa föreställningar om världen. Men vi hade en möjlighet att se också det goda i Zimbabwe. Ett gott exempel var hjärtliga och vänliga människor. Det var otroligt att mitt i sådant elände var människorna så glada. Men det fanns nog många problem och fattigdom där. De viktigaste och näraste för oss var kanske den allvarliga AIDS-situationen och föräldralösa barn.
Man kan nog se mycket i TV men det var helt annat att se det allt med egna ögon. Att inse att det verkligen var verklighet och bilden inte försvinner genom att byta kanal. Det kändes så dumt att man självsvalt här i Finland för utseendets skull och dessutom frivilligt. Samtidigt svälter så många barn på grund av omständigheterna.
Det var viktig att fatta att fast vi har många saker bättre i Finland än de har i Zimbabwe är vi inte bättre människor.

Anniina Kärkkäinen 2d